3.10.2023
Oulun kaupunki, Oulu

STEAM in Oulu -verkoston kehittäminen

Käynnissä

Tarve ja tavoitteet
Oulussa lähdettiin viisi vuotta sitten hankerahoituksen voimin kehittämään STEAM-pedagogiikkaa. Aluksi mukana oli kuusi perusopetuksen koulua. Kesken hankkeen mukaan liittyi vielä seitsemäs koulu. Tavoitteena näillä kouluilla oli STEAM-pedagogiikan avulla opettaa lapsille ja nuorille taitoja tulevaisuutta varten; yhteistyökykyä, ongelmanratkaisutaitoja, luovuutta ja avointa suhtautumista uusiin teknologioihin.
Ratkaisu
Koulut kehittivät yhdessä STEAM-opinpolun mallin sekä STEAM-projektien prosessikuvauksen. Koulut alkoivat pikkuhiljaa omassa toiminnassaan ottaa huomioon STEAM-pedagogiikan elementtejä ja prosessikuvausta. Koulut myös mentoroivat aiheen tiimoilta toinen toisiaan.

Pikkuhiljaa viiden vuoden aikana STEAM in Oulu -verkosto on kasvanut yhteisöksi, joka kattaa kaikki perusopetuksen koulut, suuren määrän päiväkotiyksiköitä, viisi lukiota, yliopiston toimijoita useasta eri tiedekunnasta, kirjaston, paikallisen tiede- ja taidemuseon, nuorisopalvelut sekä useita muita yhteistyökumppaneita, kuten paikallisia yrityksiä.


Kaikkien toimijoiden tahtotilana on kehittää STEAM-toimintaa, niin että se tulisi näkyväksi kaikille kaupunkilaisille. Pyrimme myös yhtenäistämään varhaiskasvatuksen ja perus- sekä lukio-opetuksen toimintatapoja niin, että huolimatta asuinalueestaan lapsi ja nuori saisi eheän ja yhtenäisen opinpolun kulkeakseen.

STEAM näkyy myös kaupunkistrategiassamme sekä sivistyspoliittisessa koulutusohjelmassamme. Oulu on vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunki, ja myös siellä STEAM-toiminta tulee näkymään vahvasti ympäri kaupunkia koko vuoden ajan. Hankkeelta tullut rahoitus on jo loppunut, nyt tämä toimintaa tuetaan kaupungin omalla rahoituksella.
Tulokset
STEAM-verkoston kehittyminen näinkin laajasti kaupungin sisällä on ollut todella ainutlaatuista. Tämä on lisännyt yhdessä tekemistä eri toimijoiden välillä ja nyt aidosti tuntuu, että koko kaupunki puhaltaa yhteen hiileen.

Tavoitteenamme pitkällä tähtäimellä on luoda lapsillemme ja nuorillemme parhaat mahdolliset edellytyksen pärjätä ja menestyä tulevaisuuden työelämässä. Kehittämistyö jatkuu edelleen ja voi erittäin hyvin.

Olemme yhteistyössä STEAM Turun kanssa käynnistäneet myös kansallisen STEAM-verkoston, jossa on mukana jo usea kunta Suomesta. Lisäksi kansainvälistä yhteistyötä STEAMin saralla teemme koko ajan.
Linkit
https://www.steaminoulu.fi

Yhteyshenkilöt

Maikki Manninen
maikki.manninen(ät)ouka.fi
TVT-kehittäjäopettaja
Oulun kaupunki/Sivistys- ja kulttuuripalvelut
Jaa Twitterissä Jaa Facebookissa Jaa LinkedInissä Tulosta